sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Sopivan sohvapöydän metsästys

Niinhän siinä käy, että nälkä kasvaa syödessä. Kun uusimme muutama viikko sitten olohuoneen ja työhuoneen sisustusta, sai muutama muukin idea alkunsa.

Tällä hetkellä meillä ei ole sohvapöytää. Tai no, on, mutta Ikean Lack -apupöytä alkaa jo olla parhaat päivänsä nähnyt :)

Etsinnässä on pöytä, jossa on jonkinlainen säilytystila lehdille ja muulle tavaralle. Pöydän ei kuitenkaan tarvitsisi olla mahdottoman iso.

Olen ihastunut tähän Hayn tarjotinpöytään, koska se on kaikessa keveydessään varsin hurmaava. Tässä pöydässä säilytystilaa ei kuitenkaan ole.

Tarjotinpöytä pieni, valkoinen

Sen sijaan tässä Log -säilytyspöydässä kaikki muu, paitsi hinta, on kohdallaan. 



Log säilytyspöytä

IKEA:n Stuva -säilytyspenkki olisi kätevä, mutta melko iso meidän olohuoneeseen. Hintakin tässä olisi kohdillaan.


STUVA Säilytyspenkki IKEA Lapselle sopiva korkeus helpottaa tavaroihin ylettymistä ja niiden järjestelyä.
Yhtenä ratkaisuna olisi ostaa säilytysrahi, esim. tämä IKEA:n Kivik, ja erikseen kevyempi sohvapöytä, esim. se ihana Hay ;)

KIVIK Rahi ja säilytystila IKEA Istuimen alla suuri ja käytännöllinen säilytystila. Toimii sekä lisäistuimena että sohvan jatkeena.


Mistä siis löytää kiva sohvapöytä, joka sisältäisi myös säilytysratkaisun? Help!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti